pekka_buttler

Eduskuntavaalit ovat huomenna. Toivottavasti ihmiset mennessään vaaliuurnille ajattelevat muutakin kuin omaa etuaan. Suoraan sanottuna toivon, että varsinkin ne joilla on toteutumattomia unelmia virtaisivat äänestyskopeille antamaan äänensä sellaiselle ehdokkaalle ja puolueelle, joilla on näkemystä, tahtoa ja energiaa toteuttaa toisenlainen maailma (vaikkakin aloittaen pienestä Suomesta).

Käy lukemassa uusimmat tiedot, puheet ja kannanotot sivuiltani osoitteesta www.pekkabuttler.net

Samalla kun tässä joka puolella odotetaan vaalinvalvojaisia, myös vaalien jälkeinen elämä tekee taas itseään tykö. Ensi viikolla (normaalien töiden ja huoneistoremontin lisäksi) tulee työllistämään opetuslautakunnassa työskentely. En arvannut kuinka oikeassa olin eräässä edellisessä puheessani (löytyy tästä blogista tuolta alempaa), kun ennustin, että opetusvirasto varmaan odottaa kouluverkkoesitystensä esille tuomisessa sitä että vaalit ovat ohi. Nyt olen saanut kirjeen, jossa sanotaan, että opetusviraston leikkausesitykset julkaistaan opetuslautakunnalle 20.3.2007.

Myös opetusviraston henkilöstölehti ”KouluHelsinki” on jo ehtinyt tekemään ison artikkelin otsikolla ”Kouluverkkoselvitys tukee koulutuspoliittisia tavoitteita”. Mielenkiintoista kyllä, en tiedä mitä ne sellaiset koulutuspoliittiset tavoitteet olisivat. Lähikouluperiaatteen toteutuminen ei ainakaan leikkauksista hyödy.

Vaikka huomenna äänestetään eduskunnan koostumuksesta, niin eduskuntavaalit aina vaikuttavat myös kunnallispoliittiseen atmosfääriin. Siksi olisi mielestäni tärkeää ymmärtää, että mikäli tiukinta leikkauslinjaa ajava Kokoomus saa Helsingissä vaalivoiton, niin noin 5000 helsinkiläistä oppilasta saa lähivuosina hyvästellä oman lähikoulunsa aivan eri tavalla kuin se kuuluu tehdä.

Katselin tuossa juuri, että edellinen normaali päiväkirjamerkintäni on yli kuukauden vanha, ja jo silloin puhuin kiireestä...

En ilmeisesti silloin kuvitellut, että kiire muuttuisi näin pahaksi – mutta siihen on kyllä työtilanteellanikin osuutensa. Oli miten oli, kuukauteen ei ole ollut koulurintamalta raportoitavaa. Ilmeisesti opetusvirastossa pidetään visusti kiinni siitä, että tulevaa esitystä ei tuoda julki.

Kaksi vuotta sitten viraston leikkauslista oli julkinen jo lähes puoli vuotta ennen lautakunnan lopullista päätöstä. Nyt esitystä ei ole tuotu julkisuuteen, vaikka päätös pitäisi lautakunnassa tehdä ennen kesää. Kyyninen sivupersoonani sanoisi tämän panttaamisen johtuvan siitä, että erään puolueen vaalimenestystä ei haluta pilata.

Hiljaisuus vallitsee virallisella rintamalla, vaikka tietenkin käyn yksittäisten vanhempien ja johtokuntien kanssa jatkuvaa kirjeenvaihtoa. Kaikki odottavat kauhunsekaisissa tunnelmissa mitä tuleman pitää...

- - -

Vaalien ykkösteemaksi näyttäisi nousevan ilmastonmuutos. Se, että ilmasto- ja energiapoliittiset kysymykset saavat huomiota näissä vaaleissa on hyvä ja tärkeä asia. Toivoisin tosin, että ilmastosta ja ympäristöstä huolestuneet kansalaiset käyttäisivät järkeä puolueiden lupausten punnitsemisessa.

Viime vaalien alla mm. Keskusta lupasi vihreän energiaverouudistuksen. Vanhasen hallituskaudella toteutunut energiaverouudistus oli vihreä vain yhtä paljon kuin Keskusta on vihreä – logon puolesta. Energiaverouudistus, joka laskee teollisuuden energiaveroa, ja suosii turvetta – kaikista fossiilisista polttoaineista saastuttavinta.

Vaalien alla käyty kädenvääntö siitä sitoutuuko Suomi EU:n komission esittämiin uusiin päästövähennystavoitteisiin kertoo hallituspuolueiden politiikasta ihan toista kieltä kuin viimeaikaiset vaalipuheet. Suosittelisinkin valppautta äänestäjille.

Samalla kun jotkut puhuvat uusiutuvien energiamuotojen ja ns. bioenergian entistä laajemmasta hyödyntämisestä (molemmat tarpeellisia kysymyksiä jos minulta kysytään), niin varsinkin porvarileirissä vannotaan aivan käsittämättömissä määrin teknisen kehityksen pelastavaan vaikutukseen. On totta, että tekninen kehitys tarjoaa meille entistä vähäpäästöisempiä autoja, mutta kun keskimääräinen moottorikoko ja autoilu yleensäkin jatkavat kasvuaan on vaikea nähdä kuinka pelkästään tekninen kehitys auttaisi.

Samalla porvarileirissä viljellään vieläkin myyttiä Suomesta energiatehokkuuden ja ympäristötietoisuuden mallimaana. Äskettäin julkaistun EU:n tekemän kyselyn mukaan 19 % suomalaista ilmastonmuutos ei huoleta lainkaan. Niiden ajatusten mukaan toimivien puolueiden ääniosuus on yli kaksinkertainen.

Totuus on se, että niin kauan kuin ei haluta myöntää, että energiaintensiteetistä saatetaan joutua tinkimään – eli niin kauan kuin kaikkimullehetinyt –porvaripuolueet saavat jatkaa entiseen huolettomaan malliin, niin monella saralla edistyksellinen Suomi tulee olemaan ympäristöasioissa Eurooppalaisten naurun lähde. Herrat Katainen, Vanhanen ja Wallin: tehkää ensin jotain oman pesän siivoamiseksi. Suomen panos Euroopan-laajuiseen ympäristöpolitiikkaan ei saa jäädä Pietarin jätevesipäästöistä nillittämiseen.

Poikkeuksellisesti panen tänne päiväkirjaani erään poliittisessa tilaisuudessa pitämäni puheen - puhe kun koskettelee kouluverkkoa ja siitä aiheestahan tässä blogissa on raportoitu toistuvasti.

- - -

Pekka Buttlerin puhe Kallion Vasemmistoliiton 6.3.2007 ravintola Toverissa järjestämässä tilaisuudessa.

Perä edellä puuhun – Helsingin koulupoliittinen strategia vuodelle 2007

Hyvät kuulijat, nimeni on Pekka Buttler, olen Helsingin Vasemmistoliiton puheenjohtaja, Opetuslautakunnan jäsen ja ehdolla lähestyvissä eduskuntavaaleissa numerolla 230.

Ajattelin käyttää oman puheenvuoroni siihen, että valotan hieman Helsingin viimeaikaista koulupoliittista linjaa.

Moni teistä on varmaan kuullut sanan kouluverkkotarkastus. Kyllä, Helsingin kaupungin opetusvirasto on taas lakkauttamassa erinäisiä kouluja.

Näitä kouluverkon ”tarkastuksia” on päätetty tehdä kahden vuoden välein. Sinänsä kouluverkon kokonaisvaltainen tarkastelu on tervetullutta, koska ennen vanhaan saatettiin hyvinkin olla tilanteessa jossa lautakunnalla ei ollut kokonaisvaltaista käsitystä siitä, miten minkäkin koulun lakkauttaminen vaikuttaisi kaupungin kokonaistarjontaan. Ikävä kyllä näiden tarkastusten henki on se, että kilpailutetaan kouluja keskenään – katsotaan minkä lakkautettavaksi esitetyn koulun väki vastustaa lakkautusta kaikkein vähiten ja lakkautetaan se, tai ne.

Nyt käynnissä oleva lakkautuskierros käynnistyi rytinällä marraskuun alussa julkaistulla Net Effect –yhtiön tekemällä selvityksellä. Selvitystä ja sen henkeä on kritisoitu laajasti ja aiheellisesti.

Helsingin Vasemmistoliitto ja Vasemmistoliiton Helsingin valtuustoryhmä julkaisivat 30.11. yhteisen kannanoton jossa laajalti sanouduttiin irti niistä lähtöolettamista joihin perustuen selvitys oli valmisteltu.

Vasemmistoliiton kanta Helsingissä on se, että kouluverkon tulee, varsinkin pienimmille oppilaille, olla tarpeeksi tiheä lyhyiden ja turvallisten koulumatkojen varmistamiseksi. Lisäksi kiinnitämme huomiota siihen, että nykyinen vuokrien laskentakaava on palvelujen tuottamisen kannalta järjetön, ja siihen, että säästöt ovat näennäisiä.

Tässä kuin seistään, on asia helppo konkretisoida nurkan takana olevaan Kallion ala-asteeseen. Konsulttiselvitystä lainatakseni: ”Kallion ala-aste yhdistetään osaksi Aleksis Kiven peruskoulua ja sen tiloista luovutaan 1.8.2010. Tällä hetkellä Kallion ala-asteella on oppilaita 311 ja ylimääräistä tilaa 117 oppilaspaikan verran. Aleksis Kiven koulussa on tällä hetkellä tilaa 269 oppilaspaikan verran. Kallion ala-asteella tilakustannukset oppilasta kohden ovat erittäin korkeat (3 023 €).”

Jos tarkastelee oheista konsulttiselvityksen väittämää yksityiskohtaisesti, tulee ilmi monta lakkautuspolitiikan outoutta. Aloitan tutkimalla koulujen väitettyä väljyyttä.

Nykyinen tapa mitata koulujen kapasiteetti on, että otetaan koulun kokonaisneliömäärä, vähennetään siitä joitakin tiloja, kuten esim. liikuntasali, ja näin saadaan laskettua koulun oppilaskapasiteetti. Mielenkiintoista tässä laskentakaavassa on se, että sitä käyttäen jokainen 8 neliötä käytävää tuo yhden oppilaspaikan lisää. Kun tällä lailla laskettu kapasiteetti vielä väännetään konsulttiselvityksessä ”tehokapasiteetiksi” puusilmäisellä tehokapasiteetti = kapasiteetti + 15% -kaavalla, ymmärrätte minkä vuoksi kaikki eivät ole halunneet näitä väitteitä niellä. Niin kuin konsulttiselvityksen luettuaan minuun yhteyttä ottanut pohjoishelsinkiläisen peruskoulun rehtori asian ilmaisi: ”Minulla on käytettävissäni 15 luokkamuotoiseen opetukseen soveltuvaa tilaa, ja Net Effectin mukaan koulun kapasiteetti on 620 oppilasta. Varmaan hankin pari puolijoukkuetelttaa syksyksi, mutta talvella opetus voi mennä vaikeaksi...” Joku on siis ollut sitä mieltä, että 41 oppilaan ryhmät ovat sopivia ala-asteelle.

Opetuksen järjestämisen kannalta ongelmia tuottaa myös kaupungin tilakeskuksen perimien vuokrien omituinen laskentatapa. Kallion ala-aste on vastikään peruskorjattu koulu. Peruskorjaus nostaa aina kiinteistön vuokraa. Asian toisin päin ilmaistakseni, mitä huonommassa kunnossa rakennus on, sen halvempi on vuokra – aika luonnollista, mutta kun opetusvirasto itse joutuu ensin rahoittamaan peruskorjaukset ja sen jälkeen maksamaan entisestään tuplaantunutta vuokraa, voi lakata ihmettelemästä minkä takia Helsingin kouluista monissa on sisäilmaongelmia.

Mutta mikä onkaan se perimmäinen syy, jonka perusteella kouluja halutaan lakkauttaa? Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan ”Kouluverkkoa tarkastellaan oppilasmäärän kehityksen edellyttämällä tavalla”. Samoin on päätetty, että tilakustannuksissa saavutetut säästöt ohjataan opetuksen järjestämiseen.
Konsulttiselvityksen mukaan Kallion ala-asteesta luopumisella saavutetaan 940173 euron vuotuiset säästöt. Nämä säästöt toteutuvat sekä opetusvirastolla vähentyneinä tilavuokrina että kiinteistöviraston tilakeskuksella vähentyneinä vuokratuloina, koska Kallion ala-aste on suojeltu rakennus, eikä siihen voida tehdä suuria muutoksia. Kaupunkilainen ei säästä mitään, mutta menettää yhden lähikoulun. Kun kouluista luopumisella saavutettavat ”säästöt” ovat Aku Ankka -rahaa, en usko, että opetukseenkaan ollaan saamassa lisää rahaa. Niin ei käynyt edellisenkään kouluverkkotarkastuksen jälkeen.

Hyvät kuulijat,

alunperin kouluverkon supistuksista piti päättää 13.3. pidettävässä kokouksessa. Nyt aikataulu on sellainen että asia tulee lautakuntaan huhti- tai toukokuussa. Tämän asian käsittelyn siirtämisen vaalien yli on väitetty johtuvan valmistelun monimutkaisuudesta.

Kuitenkin kaksi vuotta sitten ensimmäinen luonnos viraston leikkauslistasta oli julkinen viisi kuukautta ennen päätöstä. Nyt viraston esitystäkin pantataan. Ilmeisesti kokoomuksen koulutuspoliittista ohjelmaa aikoinaan kirjoittanut opetustoimenjohtaja ei halua pilata kokoomuksen vaalitulosta.

Minulla on ollut viimeiset kaksi viikkoa niin armoton kiire, että en ole ehtinyt käydä täällä kirjoittelemassa niin usein kuin olisin halunnut. Täytyyhän sitä ihmisen joskus nukkuakin...

Muutenkin kampanja on siirtymässä kiivaimpaan vaiheeseen – vaalikoneita on enemmän kuin yksissäkään aikaisemmissa vaaleissa, ja niiden määräajat painavat päälle. Työn, asuntoremontin, luottamustehtävien ja vaalikampanjan jäljiltä ei juuri vapaata aikaa kalenteriin jää.

Todellakin iloinen mielenosoitus:
Seisoin eilen kolmisen tuntia Hakaniemen torin markkinoilla tapaamassa kansaa (joka on aina yhtä mielenkiintoista), josta siirryin sujuvasti koulujen järjestämään iloiseen mielenosoitukseen rautatientorin jääradan vierelle.

Iloinen mielenosoitus oli miellyttävä kokemus. Mielenosoitukseen oli osallistumassa vanhempia ja lapsia sekä henkilökuntaa useasta koulusta, Yhtenäiskoulusta, Pelimannista, Snellusta, Kallion ala-asteesta, Meilahden ala-asteesta ja eräistä muistakin. Itseni lisäksi ainoastaan osa opetuslautakunnan jäsenistä oli paikalla. Koska en voi tietää heidän poissaolonsa syytä, niin en myöskään moiti.

Monisatapäinen suurempien ja pienempien mielenosoittajien joukko varmisti sekä hyvän medianäkyvyyden että mielettömän ilmapiirin. Keskustelin vanhempien kanssa, ja moni heistä tuntui vaistomaisesti ymmärtävän sen mitä olen moneen otteeseen sanonut: kouluverkon karsimisessa ei ole kyse siitä, että pitäisi säästää, tai että Helsingissä olisi liian vähän oppilaita, vaan yksinomaan siitä että lapsista, kouluista ja sivistyksestä ei Vapaavuoren-Pajusen remmissä välitetä (paitsi tulevissa vaalipuheissa). Toistan uudestaan sen, minkä olen aiemminkin sanonut: Yksikään Helsinkiläisen oppilaan vanhempi ei ansaitse sitä epävarmuutta ja suoranaista pelkoa minkä Net Effectin selvitys heissä aikaansai.

Iloisesta mielenosoituksesta jäi käteen hyvän mielen lisäksi pari hyvin osuvaa mielenosoituskylttitekstiä:
”Kaupungin isä? Vai seinähullu?” (IC-Björklundin kuvalla varustettuna)
”Minkä teet lapselle pienenä, sen hän tekee sinulle isona.” ja henkilökohtainen lempparini:
”Isäs oli konsultti...”

Olen nyt neljättä kertaa vaaleissa ehdolla, ja neljännen kerran ovat kyseessä eri vaalit.

Jokaiset vaalit ovat olleet erilaiset ja aina yhtä mielenkiintoiset. Vaalipiirin laajuus ja päällimmäiset aiheet ovat vaihdelleet ja aina on aluksi ollut yhtä vaikea kerätä rohkeutensa ja mennä kadulle lappu kädessä sanomaan ”Pysähdypäs hetkeksi, minulla on sinulle tärkeää asiaa.”

Kansalaisten kannustava ja avoin palaute kuitenkin aina rohkaisee ja saa aikaan sellaisen ahaa-elämyksen että: ”Hetkinen, enkö minä olekaan ainoa jota nämä jutut kiinnostavat?” Toiveet ovat korkealla, että kerrankin kaikki vastuuntuntoiset ja solidaariset ihmiset vaivautuisivat äänestyskoppeihin asti – kunhan YLE ei vaan lähetä ”Dallas” -uusintoja vaalipäivänä.

Olemme tukiryhmäni, joka on itse antanut itselleen jo kauan sitten nimeksi ButtlerSQUAD (huomaa kirjoitusasu, tästäkin käytiin sähköpostilistalla keskustelua), kanssa suunnitelleet vaaleja, ja vaaleihin liittyviä asioita kuten rahoitusta jo noin kahdeksantoista kuukauden ajan. Kun nyt vertaa nykysuunnitelmia vuoden vanhoihin kaavailuihin niin tulee väistämättä mieleen erään 1800-luvun strategin sanat: ”No plan survives first contact with the enemy.”

Ei, en minä yritä sanoa, että äänestäjä olisi vihollinen – päinvastoin: raha on vihollinen. Millään muulla kampanjan sektorilla ei olla jouduttu niin kauas suunnitelmista kuin budjetissa. Ne tahot joilta odotettiin tukea eivät ole tukeneet, ja ne tahot joilta ei ajateltu kysyäkään ovat löysänneet kukkaron nyörejä (tämä ei ole sosiaalipornoa, avoimuusjulistuksemme mukaisesti saatte kyllä lukea vaalirahoitusselonteon, mutta vasta vaalien jälkeen).

Silti ollaan saatu huomata että meno raaistuu vaaleista seuraaviin. Seuraavia vaaleja varten saakin alkaa säästämään hillopurkin pohjalle heti kun vaalinvalvojaisista on selvitty.

Vaikka uutiset jo viime vuoden puolella tiesivät kertoa että puolueet käyttävät vaaleihin enemmän rahaa kuin koskaan aiemmin, niin ehdokkaana huomaan katselevani vaalibudjettiani ja ihmetteleväni missä ihmeessä ne paljon puhutut rahat ovat. Ilmeisesti suunnalla sun toisellakin virtaa valtoimenaan elinkeinoelämän tukieuroja.

Jos niin on, niin olen ilmeisesti ainakin tämän vedenjakajan toisella puolella. Tällä puolella tehdään töitä ja nöyrrytään joka päivä vapaaehtoisvoimin, ja aivan ilmaiseksi. Ainoa korvaus minkä tukiryhmäläinen saa on kokouksessa tarjottu kahvi ja ruisleipä.

Ennen kaikkea kampanjointia haittaa ja tuntuu turhauttavalta se, että voisi järjestää vaikka mitä, mutta tapahtumasta tiedottaviin lehtimainoksiin ei ole riittävästi rahaa. Ja vaikka sitä mielellään kuvittelisi, että joku saattaisi haluta lahjoittaa euron tai kaksi, niin harva niin tekee. Todellisuus lienee se, että vaaleissa valitaan eduskuntaan rikkaimmat ja kauneimmat.

Ainakin sanomalehdistö tukee demokratiaa – tuottavathan jokaiset vaalit muhkean mainospotin mediayhtiöiden kassaan.

Siinä missä ensimmäistä kertaa ehdolla ollessani suhtauduin vielä yksipuolisen positiivisesti internetin vaalikoneisiin – ovathan ne sentään köyhälle ehdokkaalle tapa päästä esiintymään samalla viivalla ison rahan ehdokkaiden kanssa – niin nyt myönnän, että vaalikoneissa on heikko puolensakin. Nimittäin niiden yhä lisääntyvä lukumäärä.

Vaalit teettävät paljon töitä, varsinkin kun pyrkii säästämään tekemällä mahdollisimman paljon itse. Siihen nähden lisääntynyt vaalikoneiden lukumäärä alkaa todella painostamaan ehdokkaita. Mediatalojen ynnä muiden vaalikoneet ja erilaiset vaalikyselyt vievät asiaan paneutuvilta ehdokkailta todella paljon aikaa, itse esimerkiksi käytin Yleisradion vaalikoneeseen viitisen tuntia. Kun näitä vaalikoneita on tusinoittain, niin illat menevät vaalikonevastausten kysymyksiä perustellessa.

Nyt kun kerrankin ehdin itse katselemaan näitä vaalikoneita, ja lueskelen muiden ehdokkaiden vastauksia, niin huomaan kyllä, että kiinnostus vastata vaalikoneisiin laskee pääsääntöisesti sitä mukaan mitä isommalla budjetilla ehdokas on liikkeellä.

Oikeiston ja arvokonservatiivien edustajien vähäinen innostus kirjoittaa vaalikoneisiin perusteluja on mielestäni sääli. Pienen otannan perusteella kirjallinen aineisto on fantasiakirjallisuutta parhaasta päästä.

Olin eilen nuorisovaalien puitteissa koulupaneelissa ruotsinkielisessä Norssissa. Norssissa ei yllätys yllätys puhuttu kouluverkosta sanallakaan. Norssin oppilaat ja vanhemmat ovat asemansa takia turvassa idioottimaisilta konsulttiselvityksiltä.

Sen sijaan Norssissa puhuttivat Nato ja perustulo. Panelistien käydessä keskustelua perustulosta ja perustellessaan kantojaan, niin tuli hyvin esille panelistien perustulokannan yhteys heidän suhtautumiseensa ihmiseen.

Oikeisto moitti perustuloajatusta sen takia, että heidän mielestään ihmiset pitää patistaa työhön, ihminen kun ei ainakaan Kokoomuksen ja RKP:n logiikan mukaan koskaan tekisi mitään sen enempää itsensä kuin yhteiskuntansa hyväksi. Pitkän pöydän toisella laidalla minä ja Vihreiden Frank Johansson luotimme ihmisiin selkeästi enemmän. Se että Kokoomus ja RKP eivät tunnu arvostavan taloudellisen vakauden ja toimeentulovarmuuden merkitystä ihmisen elämän suunnitelmallisen kehittämisen mahdollisuuksien kannalta ei ole mitään uutta – senhän on tiennyt jo pitkään että esim. Kokoomuksen ajatusmaailmassa ainoa asia mikä ihmistä ajaa eteenpäin on tarpeeksi suuri velkataakka. Molemmat puolueet ovat olleet aktiivisesti mukana tekemässä suomalaisten elämästä epävakaampaa ja työllisyydestä pätkittäisempää.

Pienehkö yllätys oli Demareiden edustajana paikalla olleen Demarinuorten puheenjohtajan Heta Välimäen kanta, joka oli se, että perustulo murtaisi yhteiskunnan mahdollisuuden tukea kansalaisiaan, sillä logiikalla, että jos ihmisille annettaisiin joka kuukausi automaattisesti tietty summa, niin eihän sosiaalitoimi koskaan saisi tietää tarvitsevatko he tukea.

Svensk Ungdomin Mats Löfströmin kirjoittaa blogissaan halveksivasti perustulosta, pitkälti perustuen sen ”rahoitukselliseen toteutuskelvottomuuteen”. Nämä puheet on syytä jättää oman onnensa nojaan. RKP on muiden hallituspuolueiden kanssa hallituksessa ollessaan jatkuvasti kehdannut väittää, että eräiden etuuksien, kuten opintorahan, nostaminen on taloudellisesti mahdotonta. Samaan aikaan valtion budjettiylijäämä on ennätyslukemissa ja miljardiluokan veronkevennysten rahoittaminen ei ole tästä valtion ”niukkuudesta” huolimatta tuottanut vähäisintäkään ongelmaa.

Perustulon toteuttamisessa on yksinomaan kyse siitä, että jotkut haluaisivat vapauttaa kädestä suuhun elävät ihmiset jatkuvasta palkkaorjuudesta, ja toiset taas eivät. Jokainen saa tehdä omat johtopäätelmänsä siitä miksi jotkut haluavat säilyttää tilanteen, jossa ihmiset elävät jatkuvassa epävarmuudessa.

Niin kuin jokainen suomalainen perushoitaja tietää, perushoitajan palkalla ei eletä herroiksi, ja vajaan viiden sadan euron perustulolla voitaisiin hädin tuskin varmistaa minimitoimeentulo. Väite että vajaan viiden sadan perustulo poistaisi ihmisten halukkuuden parantaa toimeentuloaan työnteolla on absurdi ja osoittaa lähinnä sen, että joillakin ihmisillä on hyvin omituinen käsitys siitä kuinka pieni raha esim. vihreiden esittämä 440€/kk on, ja kuinka kallista eläminen on. Kyllä se suhteellisuuden taju helposti katoaa kun ollaan faijan rahoilla autokaupassa.

Kannatan, että perustulosta käydään vakavaa keskustelua, ilman turhaa oikeiston juoksuhautoihin kaivautumista. Miksi? Koska perustuloon liittyy kaksi aspektia jotka viehättävät minua suuresti. Ensinnäkin, nykyinen työttömyysturva kattaa vain työttömyyden, joka johtaa mitä suurimmissa määrin siihen, että työttömyysturvaa nauttiva joutuu miettimään todella pitkään matalapalkkaisen työn vastaan ottamista. Samalla nykyinen työttömyysturva johtaa siihen, että osa-aikaisen tai epävakaan työn vastaan ottamisesta rangaistaan. Tilanne jossa perustuloa saisi työllisyydestä tai työttömyydestä huolimatta laskisi kynnystä ottaa vastaan matalapalkkaista työtä. Samalla yhtäkkiä syntyisi monelle nyt tekemättä jääville töille tekijöitä. Tällä hetkellä yhteiskunnassamme jää paljon hyödyllistä ja tärkeää työtä tekemättä, koska kunnilla ja kansalaisjärjestöillä ei ole varaa maksaa niiden tekemisestä elinkustannusten kattamiseen vaadittavaa palkkaa. Toinen syy on paljon yksinkertaisempi. Työttömyysturvan perusteiden toteutumisen valvontaan tarvittava byrokratiaa ja kansalaisten jatkuva kyttäämistä voitaisiin karsia.

Toisin kuin oikeisto väittää, perustulon toteutuminen lisäisi työn tekoa, koska sen toteutumisen myötä tarjottavan työn määrä kasvaisi, sekä määrällisesti että laadullisesti. Oikeiston todellinen peruste vastustaa perustuloa on se, että se merkitsisi suurta askelta kansalaisten tasavertaisuuden ja vapauden toteutumisen suuntaan.

Ennen vanhaan imperialismi oli sitä, että hankittiin alusmaita, ja vietiin sieltä kotimaahan kaikki mikä oli haluttavaa ja jätettiin alusmaahan kurjuus jäljelle.

Tämän päivän imperialismi on sitä, että pysytään kotimaassa, avataan ovet hyvin koulutetuille ja työkyvyltään parhaille maahanmuuttajille ja jätetään kehitysmaahan kurjuus jäljelle.

Mikään ei muutu.

EI työperäisen maahanmuuton suosimiselle turvapaikanhakijoiden sijaan
EI uusimperialismille
0,7% NYT!

Suomen ydinvoimapiirit ovat näemmä väsyneet viidennen ydinvoimalan, ns. Olkiluoto kolmosen viivästymisilmoitusten synnyttämään ivalliseen ilmapiiriin ja käyvät vastahyökkäykseen alkamalla puuhaamaan jo kuudetta ydinvoimalaa.
Innokkaimmin ydinvoiman lisärakentamiseen suhtautuva kokoomus on jopa tehnyt aiheesta eduskuntaan välikysymyksen ja äskettäin julkistettiin, että TVO valmistelee jo kuudennen ydinvoimalan rakentamista laatimalla ympäristöselvityksiä, koska "Simola [TVO:n toimitusjohtaja] arvioi ilmapiirin myönteiseksi lisäydinvoiman rakentamiseen." (HS 19.1.07)

Kriittistä lukijaa kokoomuksen ja TVO:n intoilu ei johdata harhaan.

Selvää on se, että sen jälkeen kun saksalais-ranskalainen Areva-Siemens konsortio sai ainoana maailmassa Suomen suostumaan kolmannen sukupolven ydinvoimalatekniikan koekaniiniksi, niin kuudeskin ydinvoimala, mikäli se rakennetaan, on välttämättä samaa tyyppiä – mikä tahansa muu olisi sekä Suomen valtiolle, TVO:lle että Areva-Siemensille liian suuri arvovaltatappio.

Minusta vaikuttaisi siltä, että kokoomuksen tavoitteena on tehdä Suomesta tämän vuosituhannen suurin ydinvalta. Suomen teollisuuspiirien ja heidän asiaansa ajavan kokoomuksen kiirettä ei pidättele edes se, että aiotulla aikataululla Suomeen rakennettaisiin sekä maailman ensimmäinen (Olkiluoto3), että toinen 3. sukupolven ydinvoimala. Kokoomuksen toiveiden mukaan kun kuudetta ydinvoimalaa alettaisiin rakentamaan ennen kuin viidettäkään saadaan koekäyttöön. Ei tarvitse olla ydinvoiman vastustaja tajutakseen homman riskit.

- - -

Päivän hyvä uutinen on kuitenkin se, että Kauppa- ja teollisuusministeriö hylkäsi ranskalaisen COGEMA –yhtiön uraanivaltaushakemukset. Ikäväksi tämänkin uutisen tekee se, että hakemukset hylättiin niiden puutteellisuuden vuoksi. Varmaa on se, että COGEMA ei tee samaa virhettä seuraavalla kerralla.

Päivän päätös kuitenkin antaa kansalaisjärjestöille ja kansalaisille mahdollisuuden myötävaikuttaa kaivoslain lähestyvään uudistamisprosessiin. Kaivoslain uudistaminen tulee siirtymään seuraavan hallituksen tehtäväksi. Hyvä niin, koska istuvaan hallitukseen ei ainakaan näyttöjen perusteella ole luottaminen.

Olin eilen illalla kouluverkon “kehittämistä” koskevassa keskustelutilaisuudessa Hietakummun ala-asteella Ala-Malmissa. Hietakummun ala-aste on yksi niistä kouluista, jotka oli arvottu lakkautettavien koulujen listalle NetEffectin konsulttien tekemässä ”selvityksessä”.

Hietakummun ja Ala-malmin koulujen vanhemmat ovat syystä näreissään siitä, että heidän lastensa koulun työrauhaa jälleen kerran järkytetään ”kehittämisellä”.

Samalla vanhempien ärtymyksen ymmärtää toisestakin syystä; Hietakummun ala-aste on kaikesta päätellen juuri niin hyvä koulu kuin mitä Helsingin kaupungin panostustasolla voi odottaa. Tilaisuudessa vanhemmat ja henkilökunnan jäsenet perustelivat koulunsa säilyttämistä pitkälti perustuen juuri koulun hyvään tasoon. Tämä on varsin ymmärrettävää vaikka kuitenkin tavallaan puutteellinen lähestymistapa.

Kahdesta syystä. Ensinnäkin, koska vaikka lähestyvän kouluverkkotarkistuksen yhteydessä lakkautettaisiinkin vain Helsingin kouluista vähiten toimivat, niin toimenpiteen vaikutus Helsingin kouluverkon paremmin toimiviin kouluihin olisi haitallinen. Jos oppilaspaikkoja lakkautettaisiin Helsingin heikommista kouluista niin ahtaus lisääntyisi muissa kouluissa, ja jäljelle jäävien koulujen oppilaskohtaisen opetuksen taso laskisi. Koulun laatu on mitä suurimmissa määrin riippuvainen kouluverkon kokonaislaadusta.

Toinen syy on paljon laajempi. Niin kauan kuin tuijotetaan nykyisissä määrin koulujen oppilaskohtaisia kustannuksia ja puhtaasti kirjanpidollisia kiinteistökustannuksia (ja koulujen lakkauttamisesta koituvia täysin näennäisiä säästöjä), niin kouluja tullaan lakkauttamaan. Käynnissä on kaikessa hiljaisuudessa kaikkien julkisten palvelujen kilpailuttaminen pohjaa kohti.

Samalla niin kauan kuin yllä mainitut mittarit ovat ne ainoat merkitykselliset mittarit päätöksenteossa, niin lakkauttamisuhan kohteeksi tulevat aina ensi sijassa tulemaan ne koulut, joissa oppilasväljyys on riittävä suotuisan oppimisilmapiirin aikaan saamiseksi.
Lyhyesti voisi sanoa, että Hietakummun ala-asteeseen kohdistuva lakkautusuhka johtuu niistä samoista tekijöistä, jotka ovat keskeisesti vaikuttaneet siihen että koulu on oppilailleen hyvä koulu.

Eräs tilaisuudessa läsnä ollut vanhempi, joka hyvän tavan mukaisesti esitteli itsensä, mutta en siitä huolimatta kuullut hänen nimeään, käytti varsin tarkkanäköisen puheenvuoron byrokratiassa tapahtuvassa suomen kielen suunnitelmallisesta väärinkäytöstä (josta olen itsekin joskus jotain kirjoittanut). Puhutaan tarkistamisesta, kun ainoa asia mitä haetaan takaa ovat leikkaukset. Puhutaan kehittämisestä kun tarkoitetaan muutoksia, joiden haitallisuudesta vallitsee laaja yksimielisyys.

Tutkijat jotka puhuvat mielipiteen muodostuksesta (passiivimuoto) ovat älyllisesti epärehellisiä. Jo ensimmäisen maailmansodan aikana opittiin se, että kansan syvät rivit ovat vaikutuksille alttiita. Siitä lähtien yhteiskunnan päättäjät ovat johdonmukaisesti pyrkineet mielipiteen muodostamiseen (aktiivimuoto).

Katsotaan nyt vaikka erästä tämän kouluverkkoselvityksen perusteeksi käytettyä puheenvuoroa:
”Kova fakta on se, että peruskoululaisten määrä laskee 4 500:lla vuoteen 2010 mennessä.” (Apulaiskaupunginjohtaja Ilkka-Christian Björklund, HS mukaan)
”Kun toistat samaa valetta tarpeeksi kauan, niin ihmiset alkavat uskomaan siihen” , on joku viisas joskus sanonut.

Oli miten oli, esitän ”Vuoden oraakkeli 2006”-palkinnon myöntämistä Apulaiskaupunginjohtajallemme. Siinä missä tv-uutisten meteorologi ei uskalla luvata huomista säätä, vaan alleviivaa sen olevan ennuste, niin Björklundilla lienee harvinaisia kykyjä uskaltaakseen julistaa kaupungin tietokeskuksen ennusteen olevan kovaa faktaa.

Samassa yhteydessä esitetyt kaavailut NetEffectin leikkauspaketin tuomista kymmenen miljoonan säästöistä ovat saaneet jäädä historian kirjoihin lähes kiistattomina faktoina, vaikka jokainen joka vaivautuu asiaa ajattelemaan ymmärtää, että säästöt olisivat säästöjä sisäisistä vuokrista. Paperisäästöjä.

Kaltaiseni ihmiset, jotka uskaltavat väittää, että yhtäkään koulua ei tarvitsisi eikä pitäisi lakkauttaa leimataan utopisteiksi, tai (niin kuin eilen) populisteiksi. Kun yhdeksälle paikalla olevalle lautakunnan jäsenelle ja valtuutetulle esitetään suora ja yksinkertainen kysymys – pitäisikö Hietakummun koulu vastaajan mielestä säilyttää, niin henkilö joka ei kiertele ja kaartele, henkilö joka sanoo mielipiteensä suoraan ääneen leimataan populistiksi.

No, enpähän ainakaan kuulu niihin poliitikkoihin, jotka leimaavat kaikki kuntalaismielipiteet kaupungin kokonaisedun vastaisiksi.

Ennen kuin menen merkinnän varsinaiseen sisältöön, käytän tilaisuuden hyväkseni selvittääkseni erästä asiaa:

Olen saanut tiedusteluja siitä, miksi www-sivuni osoitteessa www.pekkabuttler.net eivät vieläkään ole eduskuntavaaliajassa? Ajattelin kertoa... Syy siihen, että sivuilla puhutaan yhä kunnallisvaaleista on hyvän tuurin ansiota – yksi toisensa jälkeen www-sivuprojektiin osallistujista on saanut aikaisemman kehnon työtilanteensa korjattua. Vaikka olen siksi vieläkin ilman uusia sivuja, niin olen onnellinen tovereideni puolesta.

Uudet uljaat sivut ovat kyllä tulossa jossain vaiheessa, kunhan ehdin ne kasaamaan – se milloin tämä tulee olemaan on minullekin vielä hämärän peitossa.

- - -

Itse asiaan...

14 työmarkkinajärjestöä julkistivat heti loppiaisen jälkeen vuoropuheluksi naamioidun kannanoton, jossa vaaditaan, että seuraavan hallitusohjelman on mahdollistettava ydinvoiman lisärakentaminen. Lisäksi kannanotto hehkuttaa päästökauppaa ja vaatii, että sähkövero ”on laskettava niin alas kuin EU:n säädökset sallivat”. (http://www.sak.fi/ajankohtaista_tiedotteet.shtml?25568)

Kannanotto surettaa minua kovasti. Osittain sen takia, että sellaiset ammattiyhdistykset kuten SAK, JHL ja STTK, joita olen tähän asti arvostanut edes jossain määrin ovat allekirjoittaneet kannanoton (se, että Elinkeinoelämän keskusliitto EK on allekirjoittajien joukossa ei yllätä tippaakaan).

Kyseisessä kannanotossa on yksi hyvin keskeinen puute. Se ei osoita riittävää ymmärrystä energiantuotannon ongelmia kohtaan. Valitettavasti sama ongelma pätee aiheesta käytyyn keskusteluun yleensäkin.

Viime vuosina on puhuttu aivan riittävästi kasvihuonekaasujen vaikutukseen ilmastonmuutoksen vauhdittajina. Toinen ilmastonmuutokseen kiinteästi liittyvä fakta kuitenkin esiintyy harvoin julkisuudessa. Kasvihuonekaasut kuten hiilidioksidi ja metaani eivät valitettavasti ole ainoat ilmaston lämpenemistä edistävät ihmisen aiheuttamat asiat. Toinen keskeinen tekijä on maapallolla tapahtuvan lämmöntuotannon merkittävä lisääntyminen.

Joka kerta kun energiaa muutetaan muodosta toiseen syntyy lämpöä. Kun auton moottori muuntaa polttoaineeseen varastoitunutta energiaa liike-energiaksi, niin sivutuotteena syntyy merkittävä määrä lämpöä, kun kuski painaa jarrua, niin auton liike-energia muuttuu kokonaisuudessaan lämpöenergiaksi. Tätä sanotaan entropiaksi.

Suomen kielellä, sekä energian tuotanto, että sen kulutus tuottavat lämpöä. Kun maapallon kyky siirtää ilmakehän lämpöä avaruuteen ei lisäänny samaa tahtia ilmakehän lämmön nousun kanssa – edes ilman ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutosta, niin lopputulos on se, että energian kulutus on ympäristöllemme aivan yhtä tuhoisaa kuin sen tuottaminen fossiilisia polttoaineita polttamalla...

Kun energia-alan toimialavuoropuhelu, eli mainitsemani kannanotto lausuu ” Ilmastosyistä etusijalle on kuitenkin asetettava päästöttömät ja vähäpäästöiset energialähteet.”, niin ollaan täysin unohdettu kaikessa energiantuotannossa ja –kulutuksessa syntyvistä päästöistä keskeisin, eli lämpö.

Päästötöntä energiaa ei ole, ja jos joitakin energiamuotoja halutaan luokitella vähäpäästöisiksi, niin pitäisi ottaa huomioon myös sekä tuotannon että kulutuksen yhteydessä syntyvä lämmön tuotanto. Samaan lopputulokseen pääsee jopa ilman pitkää fysiikkaa, joten on vaikea uskoa, etteivätkö allekirjoittaneiden järjestöjen asiantuntijat olisi asiasta tietoisia.

Kun kannanotossa kaiken lisäksi vaaditaan ydinvoimakapasiteetin lisäämisen mahdollistamista ja kannetaan huolta energiakustannusten noususta, niin en voi tulla muuhun lopputulokseen kuin siihen, että avauksen taustalla olevat järjestöt eivät korulauseista huolimatta välitä ympäristöstä. Kyseessä on tietoinen maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden heitteille jättö.

Kaikki mulle heti nyt, tulevaisuudesta viis.

Hyvät lukijat,

haluan kiittää kaikista niistä kommenteista, joita olette kirjoituksiini lähettäneet. Kommentteja on tietenkin saapunut sekä tämän sivuston kautta, että myös sähköpostilla.

Kirjoitan nyt poikkeuksellisesti viestin, joka ei kosketa politiikkaa, vaan tätä blogia itsessään.
---
Viime aikoina yhä useampi palvelun kautta toimitettu kommentti on ollut sellainen, että olen jättänyt sen julkaisematta. Jotkut niistä joiden kommentti on jäänyt näkymättömiin saattavat ihmetellä syytä. Kerrottakoon se siis.

MINÄ vastaan tämän julkaisun sisällöstä.
Ne merkinnät jotka tähän sähköiseen päiväkirjaan tallennan ovat omia mielipiteitäni ja seison niiden takana.
Ne kommentit jotka näkyville hyväksyn ovat usein omasta tahdostaan tuntemattomaksi jäävien henkilöiden lähettämiä, ja otan vastuun niistäkin, vaikka en niissä esitettyjä mielipiteitä aina allekirjoittaisikaan.

K: Miksi siis jotain viestejä on jäänyt julkaisematta?
V: Koska ne ovat olleet sisällöltään sovinistisia, rasistisia, rikokseen yllyttäviä tai muuten vain herjaavia.

Eli minä sensuuroin.

Sanon siis vielä selvyyden vuoksi, että kysymys ei ole siitä, että kommentit eivät olisi olleet minulle mieleen (itse asiassa niiden viesti usein on) vaan se, että en ota vastattavakseni sitä kyvyttömyyttä asialliseen ilmaisuun, mitä kommenteissa on aivan huolestuttavissa määrin esiintynyt.

Tuskin kenenkään minut tuntevan henkilön tarvitsee kysyä mielipidettäni katumaastureista. Samalla kun minua suunnattomasti pännii nämä nelipyöräiset jätit, niin olen paljon huolestuneempi toisesta, paljon laajamittaisemmasta autoihin liittyvästä ilmiöstä, nimittäin kuutiotilavuuden lisääntymisestä.

Jos katsot millaisia uusia autoja tänään on liikenteessä ja vertaat sitä kymmenen vuoden takaiseen, niin huomaat, että autot ovat keskimäärin entistä isompia, entistä isommilla moottoreilla varustettuja, entistä vahvempia ja nopeampia. Ihminen joka ajattelee vain nenän kärkeensä asti sanoisi sitä kehitykseksi. Minä sanon sitä öykkäröinniksi.

En yritä väittää ettei teknistä kehitystä olisi tapahtunut, moottorit ovat nykyisin vähempiruokaisia ja puhtaammin polttavia kuin esim. kymmenen vuotta sitten, mutta tämä teknisen kehityksen yhteiskunnalle sallima liikkumavara on käytetty väärin.

Niin kuin olen usein sanonut, en vastusta yksityisautoilua, vastustan sen laajamittaisia haittavaikutuksia. Ymmärrän täysin sen, että työnantajien muuttuessa koko ajan vaativammiksi, lähikauppojen hävitessä ja muuttuessa monikymmentuhatneliöisiksi ostoshelveteiksi ja lähipalveluiden kadotessa, niin yksityisautoilun tarve on usein kiistämätön. Omistanhan itsekin auton ja käytän sitä lähes päivittäin.

Vastustan ennemmin sitä, että auton ostaja entistä useammin valitsee auton, jossa on läjäpäin turhia hevosvoimia. Tilanteen näkee kuka vaan, joka seistessään ruuhkassa katselee ympärilleen – kahdella pakoputkella varustettuja autoja näkee yhä enemmän. Samalla automyyjät mainostavat sadanseitsemänkymmenen hevosvoiman ”perheautoja” sillä, että ne mahdollistavat turvallisemmat ohitukset.

Tekninen kehitys mahdollistaa sen, että lähes jokainen voisi ostaa auton, joka kuluttaa noin viisi litraa satasella. Lisääntyneistä mahdollisuuksista huolimatta yhä harvempi tekee näin. Eduskunnassa kansanedustaja toisensa jälkeen käy pöntössä puhumassa siitä, kuinka energiansäästö ja ympäristön pelastus onnistuu elämänlaadusta tinkimättä – teknisen kehityksen ansiosta. Paskapuhetta. Keskimääräinen 90-luvun alussa ostettu auto syytää taivaan tuuliin vähemmän kasvihuonekaasuja kuin keskimääräinen tänään ostettu auto. Sattumaa? Tuskinpa vain.

Tietenkin toivotan tervetulleeksi teknisen kehityksen sen tuomien mahdollisuuksien ansiosta – toivoisin ainoastaan, että teknisen kehityksen suomia mahdollisuuksia käytettäisiin laajemmin hyväksi muuhun kuin pröystäilyyn ja oman egon pönkittämiseksi.

Hevosvoimilla retosteluun syyllistyvät nyt niin kuin aiemminkin ennen kaikkea miehet. Viime aikoina on julkaistu paljon tutkimuksia, joiden mukaan suomalaisen miehen siittiöt ovat muiden maiden miesten siittiöitä paremmassa kunnossa. Luulisi siis suomalaismiesten miehuuden olevan kunnossa. Miksi siis näitä peniksenjatkeita ostetaan yhä suuremmissa määrin?

Tänään 12.12.06 oli opetuslautakunnan kokous, jossa esitettiin kokousasioiden ulkopuolella alustava aikataulu kouluverkko”tarkistukselle”. Näillä näkymin lautakunta tekisi omat päätöksensä toukokuussa, ja vastaavasti niiden päätösten osalta jotka vaativat korkeamman tahon hyväksyntää, valtuustossa nuijittaisiin asiat läpi kesällä. Tulkitsen tämän niin, että kouluissa jatkettaisiin ainakin ensi lukuvuoden alku nykyisellä repertuaarilla.

Muuten lautakuntaan ei mitään uutta kuulunut kouluverkosta – ainakaan esityslistan puitteissa. Ennen kokouksen alkua pöydälle oli jaettu kasapäin Yhtenäiskoulusta lautakunnan jäsenten nimellä tulleita kirjekuoria. Jokaisessa kirjekuoressa oli jonkun oppilaan allekirjoittama kirje ja rintanappi. Kiitoksia kaikille, vaikka en kaikkien allekirjoituksista saanutkaan selvää. Vanhana filatelistina olin erityisen onnellinen terveisten ja rintanappien lisäksi siitä, että jokaisessa käsin kirjoitetussa kirjekuoressa oli myös ihkaoikea postimerkki.

Siinä käsialoja – niiden moninaisuutta ja erilaisuutta tutkiskellessani tulin ajatelleeksi kuinka hienosti henkilökohtaisesti osoitettu kirje toimii samalla muistutuksena siitä että jokaisen kirjeen lähettäjä on yksilö, joka samoin kuin minä itsekin haluaa vain pystyä elämään omaa elämäänsä ilman että joku tunteeton tuntematon taho tulee sotkemaan.

Vaikka en lähde kiistämään elektronisen kommunikaation etuja, niin myönnän, että minua erityisesti lämmitti henkilökohtainen kirje. Henkilökohtainen kirje on monella tavalla kuitenkin eri juttu kuin sähköposti tai koneellisesti lähetetty tiliote tai muu massaposti. Aloin melkein toivomaan, että saisin enemmän ihan oikeaa postia.

Ohimennen minun täytyy myös pahoitella sitä, että minulla on sähköpostilaatikossani vieläkin useita kymmeniä (en edes halua laskea niitä) helsinkiläisten lähettämiä kouluverkkoon liittyviä sähköposteja. Pahoittelen, että en ole vieläkään ehtinyt vastata kaikille – lupaan, että vastaan ennemmin tai myöhemmin joka ikiselle.

Takaisin lautakuntakuulumisiin...
Esityslistalla oli tänään taas ihan liikaa asioita, ja vaikka loppua kohti lautakunnan jäsenten halukkuus keskustella väheni, niin kaikki saatiin käsiteltyä. Se, saivatko esityslistan loppupäässä olevat asiat yhtä perusteellisen käsittelyn kuin alkupäässä olevat on asia jota en tohdi pohtia...

Aloin jo viikonloppuna esityslistaa lukiessani miettimään, että lautakunnan pitäisi kokoontua useammin, jotta esityslistat olisivat lyhyempiä, jotta asioita ehdittäisiin käsitellä, ja jotta en joutuisi listaa lukiessani keräämään liiankin pitkää listaa asioista, jotka tulee ottaa esille, henkilöistä, joihin tarvitsee ottaa yhteyttä, pöytäkirjoista jotka tulee tarkastaa ja lakipykälistä jotka täytyisi tutkia.

Moni lautakunta, joka käsittelee vähemmän, ja vähemmän laajasti vaikuttavia asioita kuin opetuslautakunta kokoontuu opetuslautakuntaa useammin. Haluaisin esittää, että opetuslautakunta kokoontuisi jatkossa nykyistä useammin, mutta...

Ongelma on ihan oikeasti se, että en pysty. En pysty esittämään asiaa käsiteltäväksi lautakunnassa. Tämä saattaa tulla joillekin järkytyksenä, mutta minulla ei ole de-facto esitysoikeutta lautakunnassa jossa istun. Istun lautakunnassa keskustelemassa, argumentoimassa ja äänestämässä niistä asioista jotka esittelijät, eli viraston virkamiehet ja –naiset valmistelevat ja päätettäväksemme tuovat. Näin ei tarvitsisi olla, koska tiedän faktana, että monessa lautakunnassa jäsenillä on käytännön oikeus ja mahdollisuus esittää asioita päätettäväksi ja valmisteltavaksi. Opetuslautakunnan meininki on monella suunnalla tiedossa, ja ellen kokisi opetuslautakunnan asioiden olevan sydäntäni niin lähellä niin saattaisin haluta vaihtaa lautakuntaa sellaiseen paikkaan, jossa minulla olisi suurempia mahdollisuuksia tuoda itse asioita esille.

Tänään esityslistalla oli muiden muassa kaksi kilpailutuksia koskevaa asiaa, joista toinen oli erityisen tuskallinen – nimittäin koulukuljetusten kilpailutusta koskeva asia. Moni muistaa alkuvuodesta uutisen, jossa koulukyytinä toimineen taksin kuljettuja jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta. Samainen firma voitti nyt kilpailutuksessa useiden koulujen oppilaiden kuljetussopimukset. Valitettavasti koin kokouksessa että en voinut asialle yhtään mitään.

Kilpailutus on upottava suo. Aina kun räpiköit vastaan uppoat sitä syvemmälle. Kun kerran olet tarjouskilpailun julistanut, niin olet tilanteessa, jossa joudut seuraamaan näytelmää karmeaan loppuun asti. Tämä johtuu siitä, että on olemassa taho nimeltään markkinaoikeus, johon kuka tahansa kilpailutuksen osapuoli voi tuoda kilpailutukseen liittyvän valituksensa. Oikeus tutkii ainoastaan, kuinka lain mukainen kilpailuttajatahon päätös on – ei kuinka hyvä tai kuinka hyvin kilpailuttajatahon tehtävää toteuttava lopputulos on. Koska kilpailutukseen osallistunut yritys voi viedä markkinaoikeuteen asian ilman omaa taloudellista riskiä, niin kilpailuttajat ovat varuillaan.

Voit hylätä tarjouksen sen perusteella, että jokin tekninen seikka ei toteudu. Esimerkiksi vaaditun asiakirjan myöhästyminen parilla minuutilla tai että vaadittuja tietoja ei toimiteta oikealla lomakkeella voi aiheuttaa tarjoajan hylkäämisen, mutta mikäli teknisiä verukkeita ei ole tarjolla, niin opetuslautakunnan kaltaisella taholla on kaksi vaihtoehtoa: mennä tarjouskilpailun mukaan seikoista huolimatta tai markkinaoikeuden riskeeraaminen.

Nytkin on hyvin todennäköistä, että kilpailutuksen lopputulosta olisi muutettu – tai jopa pistetty kokonaan uusiksi lautakunnassa. Valitettavasti se olisi varsin varmasti johtanut hävittyyn markkinaoikeuskanteeseen. Yhteisellä hyvällä ei ole mitään tekemistä oikeudessa. Markkinaoikeus ei valvo kansalaisten vaan ainoastaan yritysten etua.

Lopputuloksena kuljetuspalvelujen kilpailuttamisesta on se, että halvin tarjous voitti lähes jokaisen monista kymmenistä kilpailuista – ja lähes yhtä johdonmukaisesti halvin tarjous oli se, joka sai laadusta vähimmät pisteet. Tätä se markkinatalouden riemu on.

Todellisuus on se, että kun julkinen taho nousee estradille ja huutaa ”tarjouskilpailu”, niin saman tien monta kymmentä vahvaa kouraa tarttuu huutajaa kasseista ja vain odottaa sopivaa veruketta puristaakseen. Nyt opetustoimi käyttää kolmessa vuodessa noin kymmenen miljoonaa subventoidakseen pääkaupunkiseudulla toimivia taksiyrityksiä. Alkaa ihmetyttämään eikö samalla rahalla olisi voinut perustaa omaa koulukyytejä hoitavaa liikelaitosta.

Opetusvirasto ilmoitti 16.11. päivätyssä tiedotteessa järjestävänsä neljä tiedotustilaisuutta konsultin kouluverkkoselvityksestä. Koska tilaisuuksista ilmoitettiin liian myöhäisessä vaiheessa en päässyt osallistumaan kuin ensimmäiseen ja viimeiseen.

Maanantain tilaisuus (ruotsinkielinen kouluverkko):
Osallistuin aktiivisesti konsulttiselvityksen pätevyyttä arvostelevaan keskusteluun ja esitin tilaisuudessa myös oman näkemykseni kokonaistilanteesta, ja arvostelin apulaiskaupunginjohtajaa totuuden säästeliäästä käytöstä.
Sen jälkeen minun annettiin ymmärtää että minun tulisi jatkossa olla kuunteluoppilaana. Opetustoimenjohtajaa lainatakseni, ”tiedotustilaisuudet eivät ole lautakunnan jäsenten esiintymislavoja.”. Henkilökohtaisesti vastustan näkemystä, että minun pitäisi olla hiljaa siinä vaiheessa, kun kuntalaisen perusteltuihin kysymyksiin vastataan kierrellen jos ollenkaan.

Torstain tilaisuus (suurpiirit 6 ja 7)
Pääsin työkiireiden takia vasta myöhässä paikalle. Olin maanantain jälkeen saamistani huomautuksista huolimatta päättänyt, jatkaa aikaisempaan tapaan, mutta tilaisuuden alun missaaminen sai minut tilanteeseen, jossa en tiennyt mitä oli jo käsitelty. Tilaisuudessa läsnä olleet lautakunnan jäsenet istuivat siis hipihiljaa, ja kirjoittelivat muistiinpanoja. Saamamme puhekielto ei kuitenkaan rajoittanut paikalla olleita valtuutettuja kertomasta omia näkemyksiään. Lopputulos on se, että Opetuslautakunta yritetään sivuttaa päätöksenteossa ja mielipiteenmuodostuksessa kokonaan.

Summa summarum:
Koska en ollut kaikissa tilaisuuksissa läsnä, niin en voi antaa kattavaa selostusta, mutta niiden perusteella joissa olin, voin sanoa, että opetusviraston ja apulaiskaupunginjohtajan suunnalta säännönmukaisesti jätettiin vastaamatta sellaisiin kysymyksiin, joihin rehellinen ja totuudenmukainen vastaus olisivat kyseenalaistaneet koko karsimishankkeen.

On kulunut kaksi viikkoa opetusviraston tilaaman konsulttiselvityksen julkaisusta, ja kuntalaiset ovat pääpiirteissään aktivoituneet kiitettävästi. Minulle tulvineen sähköpostin määrä on ainakin aiheuttanut sen, että joudun vastaamaan kaikille hyvin lyhyesti. Vaikka tavoitteeni on, että kaikkiin viesteihin vastataan yksilöllisesti, niin tälläkin hetkellä sähköpostilaatikossani lojuu kolmatta tusinaa viestejä odottamassa vastauksia. Jos olette minua lähestyneet, mutta vastausta ei ole kuulunut, niin pahoittelen.

Kiitän myös niitä johtoryhmien ja vanhempainyhdistysten edustajia ja työnmarkkinaosapuolten edustajia, jotka ovat minua lähestyneet. Kaikki tieto ja kaikki toiveet ovat tervetulleita.

Erityiskiitos siviilirohkeudesta kuuluu tosin niille opetustoimen viranhaltijoille, jotka ovat minuun ottaneet yhteyttä. Kun saa kuulla rehtorin saaneen ohjeistuksen opetusvirastosta olla osallistumatta julkiseen keskusteluun tai olemasta yhteydessä mediaan voi vain alkaa epäilemään opetusviraston pussissa olevien jauhojen väriä. Jos joku on saanut tällaisen ohjeistuksen kirjallisena, niin voi lähettää sen minulle osoitteeseen
Pekka Buttler
Kivelänkatu 1 c 19
00260 Helsinki.

Palaan kuitenkin hetkeksi kuntalaisilta saamaani sähköpostiin. Lähes 85 % saamastani palautteesta koskee kolmea koulua; Käpylän viipaletta Kumpulan Limingantiellä, Punavuoressa sijaitsevaa Snellmanin ala-astetta ja Yhtenäiskoulua. Kiitän kaikkia opetuslautakuntalaisiin yhteyttä ottaneiden näiden koulujen puolestapuhujia.
Samalla pidän jossain määrin huolestuttavana sitä, että noin tusinasta koulusta en ole kuullut pihaustakaan. Toivon, että hiljaisuus ei ole luovuttamisen merkki. Kannustan kaikkia oman koulunsa puolesta pelkääviä ottamaan yhteyttä päättäjiin; Kaupunginhallitukseen, omiin valtuutettuihin ja tietenkin opetustoimen viranhaltijoihin ja opetuslautakunnan jäseniin, sekä kirjoittamaan aktiivisesti yleisönosastoille.

Kaikkein tärkeimpänä kuitenkin pidän sitä, että keskustelun ei tulisi mennä koulujen väliseen vastakkainasetteluun. Keskustelun pääpaino tulisi pitää perustavanlaatuisissa seikoissa:

Fakta:
Koulujen kiinteistökustannukset ovat valtaosin näennäisiä, koska opetustoimi maksaa (ylisuurta) vuokraa kaupungin tilakeskukselle, joka tulouttaa voittonsa kaupungin ensi vuoden budjettiin käytettäväksi.

Fakta:
Kapasiteettilaskelmissa ei oteta huomioon niinkään koulun opetustilojen kapasiteettiä, vaan kapasiteettilaskelmissa leveät luokkien väliset käytävätkin tuottavat ”kapasiteettiä”.

Fakta:
Helsingin koulut ovat keskimäärin ahtaita. Useissa kouluissa sisäilman laatu on kirjaimellisesti luvattoman heikko juuri johtuen liian suurista oppilasmääristä.

Fakta:
Ennusteet ovat ennusteita, eivätkä faktoja. Samalla oppilasmäärän ennustetun vähentymisen kanssa erityisopetuksessa olevien osuuden ennakoidaan kasvavan vajaan prosentin vuodessa ja jokaiselle erityisopetuksessa olevalle oppilaalle tulee varata kahden ”normaali”oppilaan verran tilaa.
Jos siis kokonaisoppilasmäärä laskee ennusteiden mukaan vuodesta 2006 vuoteen 2010 noin 4500 verran, niin erityisoppilaiden määrä nousee samana aikana noin yhdeksällä sadalla.

Fakta:
Konsulttiesityksestä väitetään, että se vähentää oppilaspaikkoja samassa suhteessa oppilasmäärän ennakoituun vähentämiseen.
Oppilasmäärän ennustetaan vähenevän vuoteen 2010 mennessä noin 4500 oppilaan verran.
Samalla konsulttiselvitys sanoo: ” Kehittämisehdotukset vähentävät tiloja suomenkielisen perusopetuksen kouluverkostossa vuosien 2008–2010 aikana yhteensä 6 204 oppilaspaikan verran, joka tarkoittaa noin 16–20 keskikokoista koulua. Lisäksi ehdotetaan luovuttavaksi suurimmasta osasta väliaikaisia tiloja ja osasta suunnitteilla olevia koulurakennuksia.”

Fakta:
Oppilasmäärien on ennustettu alenevan noin vuoteen 2014 asti. Sen jälkeen niiden ennustetaan taas nousevan. Onko todellakin Helsingin kaupungin tarkoitus lakkauttaa ja purkaa koulurakennuksia lyhytaikaisen säästön nojalla, jotta sitten kymmenen vuoden päästä joudutaan rakentamaan kalliilla, oikealla rahalla uusia kouluja?

Ainahan sanotaan, että ”nuorena radikaali – vanhana konservatiivi”, mutta tuskin kukaan on onnistunut niin täydelliseen käännökseen kuin Björn Wahlroos.

Jos Björn Wahlroos saisi iskun päähänsä, unohtaisi ettei ole enää kommunisti, ja lahjoittaisi seuraavan kuukauden tulonsa seuraavalle vastaantulijalle, niin tuskinpa kovinkaan monella olisi asiaan nokkaan koputtamista.

Moni tavallinen kaduntallaaja vielä hyväksyi sen, että ”Nalle” pääsi kertarysäyksellä Suomen rikkaimpien joukkoon myydessään Mandatum -pankkinsa silloiselle Leonialle, nykyiselle Sammolle, entiselle valtion Postipankille. Närää kuitenkin herätti jo se, että Wahlroos jatkoi optioillaan tulotilastojen kärjessä keikkumista Sammon samalla karsiessa toimipaikkaverkostoaan ja nostaessaan palvelumaksuja.

Nyt kun entinen Postipankki myydään Wahlroosin suosiollisella myötävaikutuksella Danske Bankille ja Helsingin Sanomat tietää kertoa, että sunnuntaipönde Nalle Wahlroos on kaiken muun lisäksi myös Suomen suurimpia maataloustuen saajia, niin en ihmettelisi jos joku kertoisi seuraavan kerran Nallen kadulla kohdatessaan näkemyksensä siitä, mikä on kohtuullista.

Hyvät lukijat. Blogikirjoitusten kanssa hyvä tapa on pitää kirjoitukset lyhyenä. Aion nyt tietoisen tahallisesti poiketa tästä hyvästä tavasta koska minulla on asiaa. Pyydän kärsivällisyyttä.

Opetustoimen tilaama konsulttiselvitys on julkaistu. Selvitys esittää noin kahdenkymmenen keskikokoisen koulun lakkauttamista.

Tämä konsultin tekemä selvitys on luonteeltaan ”suositus”, koska virallisesti konsulttiyritys ei voi suorittaa päätöksen valmistelua – päätökset ja niiden valmistelu kuuluvat lain mukaan yksinomaan kunnallisille viranhaltijoille. Todellisuudessa on päivän selvää, että konsulttiselvitys toimii opetusviraston oman esityksen pohjana – miksi tätä selvitystä olisi muuten tilattu?

Selvitys sisältää suuren määrän toimintaehdotuksia. Mainitun noin kahdenkymmenen keskikokoisen koulun lakkauttamisen lisäksi selvityksessä ehdotetaan monen suunnitellun koulun rakentamatta jättämistä ja noin 30 muuta yksityiskohtaista esitystä. Niistä kouluista joita koskevia esityksiä tehdään tunnen osan hyvin aikaisempien asioiden tiimoilta. Loput opin tuntemaan lähiaikoina.

Näillä näkymin kouluverkkoon kohdistettavista toimenpiteistä tullaan päättämään vasta ensi keväänä, reilusti eduskuntavaalien jälkeen. On mielestäni liiankin selvää, että viraston ja lautakunnan eräät tahot ovat tehneet kaikkensa pitääkseen huolta siitä, että kaupunkilaisten tarpeiden hylkääminen ei vaikuta tiettyjen puolueiden vaalimenestykseen. Selvitys julkaistaan nyt, jotta kohu ehtii laantumaan ennen vaaleja, ja oikea keskustelu yksityiskohdista alkanee vasta vaalien jälkeen. Taitavaa taktikointia.

En vielä tässä vaiheessa halua ruveta puimaan esityksen yksityiskohtaisia esityksiä, vaikka myönnän suoraan, että esityksen joukossa on täydellisen puistattavia yksityiskohtia, joista tekisi mieli puhua. Haluttomuuteeni yksityiskohtaiseen käsittelyyn on kaksi syytä: Ensinnäkin se, että jos alan ajatuksissani käymään vaihtoehtoja läpi, niin huomioni keskittyy luonnostaan niihin kouluihin ja alueisiin jotka jo tunnen. Tämä ei mielestäni edusta sen tasoista tasapuolisuutta jota kunnalliselta päättäjältä odotan. Toinen syy onkin paljon perustavanlaatuisempi, nimittäin se, että olen sitä mieltä, että koko esitys on haitallinen, eli en haluaisi kouluverkkoa karsittavan alkuunkaan.

Vaihtoehto, josta kukan ei halua keskustella: Ei tehdä mitään.

Nyt esitetty suositus kouluverkon karsimistavaksi lupaa noin kymmenen miljoonan säästöt. Tämä lupaus pätee vain puolittain. Toteutuessaan esitys vähentäisi kaupungin panostusta oppilaiden koulutukseen kymmenellä miljoonalla. Mutta muodostuisiko näistä todellakin säästöjä? Jos opetustoimi luopuu kiinteistöstä, sen hallinnointi siirtyy kaupungin tilakeskukselle, joka yrittää löytää kiinteistöille uutta käyttöä.
Tarjotaan vuokralle 20 keskikokoista koulukiinteistöä vuokralle. Kiinnostaisiko ketään?

Mikäli koulukiinteistönä rakennus ei kiinnosta ketään, niin tilakeskus voi ”jalostaa” kiinteistöä muuhun käyttöön. Tämäkään ei ole ilmaista, eikä se myöskään ole kaikissa tilanteissa mahdollista. Nyt luovutettaviksi ehdotettujen koulukiinteistöjen joukossa löytyy sellaisia (mainitaan nyt vaikka Roihuvuoren ala-aste yhtenä esimerkkinä), jotka ovat suojeltuja. Suojelumääräykset voivat täydellä varmuudella estää ”jalostamisen”, jolloin kiinteistöt jäävät tyhjinä Helsingin kaupungin rasitteeksi.

Lopputuloksena opetustoimen budjetista poistuu kymmenen miljoonan euron menot, mutta kuinka monta miljoonaa säästöä syntyisi kaiken kaikkiaan? Säästöillähän tätä hanketta perustellaan, eikö totta? Eli kuinka monta miljoonaa vapautuisi muihin tärkeisiin kohteisiin kuten katupölyn ehkäisyyn tai nuorten psykiatrian palveluihin? Todellisuudessa ei yhtään.

Mielettömintä tässä on se, että nekin säästöt jotka toteutuisivat olisivat näennäisiä. Opetustoimi vuokraa Helsingin kaupungin rahoilla Helsingin kaupungilta tiloja opetuskäyttöön.
Jos sinulla on ollut tapana siirtää joka päivä aamulla sata euroa oikeasta taskustasi vasempaan taskuun, ja illalla siirtää sata euroa vasemmasta oikeaan taskuun, niin kuinka paljon säästät jos alatkin siirtämään vain yhdeksääkymmentä euroa?
Sisäisten vuokrien periminen on tarkoitettu kirjanpidolliseksi apuvälineeksi eikä ohjenuoraksi jonka alttarilla uhrataan kaikki mikä ei näy kyseisen yksikön kirjanpidossa.
En tiedä mitä minun tulisi päätellä virkamiestemme ja joidenkin päättäjiemme älykkyydestä, kun heidän mielestään tässä tilanteessa ei ole mitään outoa. Säästöjä kiinteistökustannuksissa pitää kuulemma saada aikaiseksi. Piste.

Niin kuin olen osoittanut, luvatut säästöt eivät kokonaisuudessaan toteudu, ja se osa joka toteutuu, toteutuu vain näennäisesti. Valitettavasti tilanne ei ole sama lisäkulujen kanssa. Vaikka konsultin selvitys ei mainitse siitä mitään, niin esityksen toteutuminen lisää kuluja, jopa merkittävästi. Tästä puutteesta ei tule tosin konsultteja syyttää, heiltä tilattiin todennäköisesti pelkät säästölaskelmat.

Ensinnäkin, monella tuhannella helsinkiläisellä lapsella ja nuorella koulumatka pitenee merkittävästi. Tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta ajallisesti pidempiä koulumatkoja, aikaisempaa heräämistä ja myöhempää kotiin paluuta. Niiden lasten osalta, jotka pitkän tai vaarallisen koulumatkan takia saavat aamuisin ja iltapäivisin kyydin vanhemmiltaan, niin tämä vaikutus kertaantuu koskemaan vanhempia. Entistä enemmän aikaa ja rahaa käytetään paikasta A paikkaan B siirtymiseen.

Aina kun tehdään uudistuksia – oli sitten kyse kahden opetuslaitoksen hallinnollisesta yhdistämisestä tai yhdistämisestä ja toisen koulun lakkauttamisesta, niin syntyy kuluja. Osa näistä kuluista ovat vaikutuksiltaan ohimeneviä, osa pitkäkestoisempia. Koska nyt puhun lähinnä kouluverkon karsimisen taloudellisista vaikutuksista, niin jätän mainitsematta inhimillisen kärsimyksen, oppilaiden turvallisuuden koulumatkalla ja monta muuta tärkeää asiaa.

Entä jos ei tehtäisi mitään?

Kuvitellaanpa siis ihan hetkeksi, että kouluverkko saisi jäädä nykyiselleen ja lähimmän kymmenen vuoden aikana helsinkiläisten oppilaiden määrä tippuisi reilusta 48 tuhannesta reiluun 40 tuhanteen:

Säästöjä ei jäisi saamatta. Uusia kustannuksia jäisi syntymättä ja tulevilla oppilailla olisi nykyisiä oppilaita enemmän tilaa kouluissaan. Nykyisellään pelkkä tilanahtaus aikaansaa merkittäviä menoja ja rasitteita. Kuka tahansa joka on kiertänyt Helsingin kouluja tietää sen, ettei kukaan, sen enempää oppilaat, opettajat kuin vanhemmatkaan panisi pahakseen jos jokaista viittä neliötä kohti saataisiin yksi neliö lisää. Luokkatilanteet eivät olisi enää niin ahdistavia. Rakennuksissa olisi tarpeeksi tiloja pienemmille ryhmille jne. jne.... Jopa Helsingin kouluja vuosikymmeniä piinannut heikko sisäilman laatu paranisi hieman.

Jos taas kouluverkkoselvityksen ehdotukset toteutuvat sellaisenaan, niin kaupunki maksaa muutoksista johtuvia lisääntyneitä kustannuksia, vierittää lisää kustannuksia kaupunkilaisille, luopuu kymmenistä hyväkuntoisista koulurakennuksista säästämättä mitään, ja menettää ainutlaatuisen tilaisuuden tehdä jotain ratkaisevaa monille niistä ongelmista jotka ovat riivanneet Helsingin koululaisia ikuisuuksien ajan.

Kun lisäksi ottaa huomioon, että on melkoisen todennäköistä, että oppilasmäärät kääntyvät jossain vaiheessa taas kasvuun, niin kapasiteetista luopuminen on siitäkin syystä mieletöntä.

Olenko ainoa, joka näkee mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä?

Syksy oli pitkään lämmin. Nyt maassa on jo lunta ja viima tunkee talvitakinkin läpi.

Syksy kääntyi talveksi alkuviikkoisen myräkän myötä. Itse en ollut täällä paikan päällä sitä kokemassa vaan vietin viime viikonlopun ja alkuviikon päivät Pariisissa. Paluumatkalla aloin saamaan ennusmerkkejä siitä mitä kotiin palatessa tuleman piti, kun Kööpenhaminan lentokentällä saimme odottaa myrskyn takia viivästynyttä jatkolentoa kolmisen tuntia. Pariisista Helsinki-Vantaalle lämpötilaeroa kertyi reippaat parikymmentä astetta. Kyllä sitä taas kouriintuntuvasti huomasi asuvansa Euroopan pohjoisnurkilla. Mikäs tässä sisällä lämpimässä istuessa tosin.

Ajatukset kääntyvät niihin, jotka kävelevät kadulla vastaan kantaen koko vähäistä maallista omaisuuttaan. Vaikka pääkaupunkiseudun asunnottomuustilanne onkin näyttänyt merkkejä maltillisesta parantumisesta, niin en silti pysty hyväksymään sitä, että yksikään ihminen joutuu elämään taivasalla – en kesällä, enkä varsinkaan talvella.

Suomen perustuslaki määrittelee (19 §), että:
” Julkisen vallan on turvattava [...] jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. [...] Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.”

Suomen perustuslaki ei siis määrittele oikeutta asuntoon. Haluaisin tietää kuinka moni asunnoton pääsee käyttämään kaikkia niitä kansalaisoikeuksia, joita perustuslaki antaa. En ole esim. kuullut asunnottomasta eduskuntavaaliehdokkaasta vaikka asunnottomalla on oikeus asettua ehdolle siinä missä muillakin.

Asunto on, varsinkin näin talvella, ehdoton edellytys ihmisarvoiselle elämälle. Asunnottomuus johtaa lähes väistämättä syrjäytymiseen ja käytännön työkyvyttömyyteen – oman elämän hallinnasta karkaamiseen. Asunnottomuus on siten sekä hyvinvointiyhteiskunnalle häpeätahra että myös tehokkuusyhteiskunnalle taloudellinen rasite. Asunnottomuus ei tule yksin. Asunnottomuuteen perehtynyt Hannele Tainio mainitsee, että asunnottomat ovat usein päihderiippuvaisia ja dementikkoja. Riippumatta siitä kumpi on syy ja kumpi seuraus niin en yksinkertaisesti pysty ymmärtämään niitä päättäjiä, jotka antavat tilanteen jatkua.

Vaikka minusta tuntuukin ikävästi siltä että kuulostan rikkinäiseltä levysoittimelta, en voi kuin uudelleen vaatia, että kunnat ja valtio lakkaavat väistelemästä vastuuta. Asunnottomien yö tuli ja meni. Mikään ei ole muuttunut.

Erityisen inhottavaksi tilanteen tekee mielestäni se, että akuutti asunnottomuus olisi helppo ratkaista perustamalla riittävä määrä asuntolapaikkoja kriisikuntiin. Taloudelliset hyödyt kunnille varmasti ylittäisivät kustannukset, inhimillisistä arvoista puhumattakaan. Jos nämä kriisikunnat eivät kuitenkaan asialle halua tehdä mitään, niin valtion tulisi puuttua asiaan.

Voitto!

Pitkällisen vääntämisen jälkeen vaikuttaisi siltä, että Suomi saa hedelmöityshoitolain, joka antaa ymmärtää että sateenkaariperheiden ja yksinäisten naisten lapset eivät ole sen huonompia kuin muutkaan. Oma helpotukseni on suunnaton, koska luontaisena skeptikkona (joku voisi sanoa pessimistinä) olin jo hetken pelännyt, että kirkkoklikki onnistuisi kertaheitolla syöksemään Suomen perhepolitiikan takaisin IKL:n aikakaudelle.

Olen pitkin vuotta seurannut asian käsittelyä eduskunnassa ja julkisessa sanassa, ja reaktioni arvokonservatiivien argumentteihin on liikkunut silmien pyörittelyn ja suoranaisen epäuskon välillä.

Eduskunnan keskustelupöytäkirjoja lukiessa huomaa kuinka monenlaista päättäjää Suomessa on. Sen lisäksi että osa vapaiden hedelmöityshoitojen vastustajista vetoaa lähtökohtaisesti raamattuun ja kirkkoon, niin moni myös vetoaa niin sanottuihin perhearvoihin – eli uskoon siitä, että lapsi voi automaattisesti paremmin mikäli perheessä on hänen lisäkseen isä ja äiti.

Suosittelen arvon arvokonservatiiveille että ottaisivat asiasta selvää. Lasten pakkohuostaanotot ovat voimakkaasti lisääntyneet viime aikoina, ja nämä huostaanotot tapahtuvat lähes yksinomaan kahden eri sukupuolta olevan vanhemman perheissä. Jos arvon kansanedustajat haluaisivat oikeasti parantaa näiden lasten asemaa, niin voisin suositella esim. minimiäitiyspäivärahan ja lapsilisän nostamista, alkoholiveron palauttamista aikaisemmalle tasolleen ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävän tason takaamista.

Niille, jotka perustavat näitä niin sanottuja perhearvoja periaatteellisista tai aatteellisista syistä haluan sanoa: Taistelunne on jo hävitty.
Edustaja Räsänen voisi mennä käymään jossain esikaupunkialueen ammattioppilaitoksessa joku päivä ja tiedustella oppilailta kuinka moni heistä asuu samassa taloudessa biologisen äitinsä ja isänsä kanssa.

Onko ihme että kansa ihmettelee lainsäätäjien päähänpistoja jos päättäjät ovat näin pihalla kansakunnan syvissä riveissä vallitsevasta todellisuudesta.

Nimike:   Ahne sukupolvi
Kirjoittaja:   Osku Pajamäki
Jukaisija:   Ajatus Kirjat, 2006
ISBN:   951-20-6938-5

Viime keväänä sain puhelun Radio Vegalta, halusivat että olisin tullut keskustelemaan Pajamäen uudesta kirjasta. En silloin ollut lukenut sitä, koska yleensä en halua heti ensimmäisten joukossa ostaa uutta sensaatiokirjaa - minusta aina tuntuu siltä, että sensaatiossa saattaisi olla liiankin suuri määrä taitavaa markkinointia taustalla. Joten yleensä odotan hetken ja kuuntelen mitä muut kirjasta sanovat.

Eilen olin menossa lounaalle, ja yleensä aina kun syön yksin, niin luen jotain kirjaa. Nyt edellinen kirjani oli juuri loppunut, joten ennen lounaalle menoa piipahdin kirjakaupassa ja mukaan tarttui Pajamäen kirja.

Itse asiaan:
Olin hieman pettynyt erääseen yksityiskohtaan, joka ei niinkään johdu kirjan sisällöstä (palaan sisältöön hetken päästä), vaan siitä, että kun maksan reilut kaksi kymppiä kirjasta, niin en halua, että se on niin lyhyt (ja vielä isoilla kirjasimilla ja laajoilla marginaaleilla varustettu), että sen lukee alle kahdessa tunnissa. Näin kuitenkin kävi. 11€/tunti on aika kova hinta.

Kirjassaan Pajamäki julistaa sodan suurille, ahneille ikäluokille. Monet Pajamäen väittämät pitävät paikkaansa:
Kyllä, sodan jälkeen syntynyt sukupolvi on kerännyt itselleen Suomen mittakaavassa ennennäkemättömän vaurauden ja kyllä, he ovat suunnattoman yliedustettuja päätöksenteon kannalta kriittisissä elimissä.
Kyllä, tämä vauraus perustuu jossain määrin aikaisempien sukupolvien työn hedelmiin, mutta ennenkaikkea tulevien sukupolvien riistoon ja luonnonvarojen häikäilemättömään ja lyhytnäköiseen hyväksikäyttöön.
Kyllä, olen omani tehnyt ja kaikkimullehetinyt sekä olen itse oman eläkkeeni ansainnut -mentaliteetit ovat suurten ikäluokkien joukossa harvinaisen yleisiä.
Kyllä, käänteiset asuntolainat ja elinkaarimallit ovat malliesimerkkejä laskun siirtämisestä tuleville sukupolville, ja tätä tehdään samassa tilanteessa kun valtionvelan nopeutettua takaisinmaksua suoritetaan sillä verukkeella, että ei haluta rasittaa tulevia sukupolvia.
Kyllä, suuria ikäluokkia seuraavat sukupolvet tulevat olemaan kusessa, elleivät ole jo.
Kyllä, Suomeen ollaan luomassa piika- ja luokkayhteiskuntaa palvelemaan varakkaiden (suurten ikäluokkien edustajien) etuja ja koteja.
Kyllä, nuorten paneminen pätkätyöputkeen koulutuksen tasosta riippumatta on rikos ihmiskuntaa vastaan, ja Pajamäki on oikeassa arvellessaan, että nuoret tulevat vielä esittämään ahneelle sukupolvelle mehevän laskun.
Kyllä, puhe tulevasta työvoimapulasta on hevon***kaa, jonka perimmäinen syy on herättää vääriä toivoja nuorissa.

Ei voi hyväksyä!

On kuitenkin joitain pienehköjä yksityiskohtia, joista olen eri mieltä. Ennenkaikkea tämä koskee Pajamäen tulkintaa siitä, miten näin on päässyt käymään. Ensinnäkin, talouselämän, ahneen sukupolven ja tiedotusvälineiden intressit ovat luonnostaan samat. Ei tarvita salajuonta nuorten marginalisoimiseksi, kun ko. tahot tekevät samansuuntaisia päätöksiä jopa neuvottelematta toistensa kanssa ja nuoret itse eivät tee mitään.

Oma sukupolveni on sivussa päätöksenteosta ja olen usein itse miettinyt missä määrin minä nuorena toimijana olen valtaapitävien marionetti siinä mielessä, että minua voidaan esitellä, jotta nuoret kuvittelisivat, että kaikki sukupolvet ovat osallistumassa päätöksentekoon.

Olen myös sitä mieltä, että tilanteen on pakko nuorten osalta kriisiytyä mittavissa määrin lisää ennenkuin valtaosa nuorempien sukupolvien jäsenistä  tajuaa mistä tässä pelissä on kyse. Valtaosa nykynuorisosta on poliittisesti passiivista, ja usein suurimmat jokapäiväiset päätökset mitä he joutuvat tekemään on valinta sen välillä paneeko ylihintaiset hikipajassa valmistetut merkkivaatteensa Visalle vai Käyttöluotolle.

Valitettavan suuri osa nykynuorisoa uskoo ja kuvittelee, että jos he ennen kolmenkympin rajapyykkiä omaksuvat suurten ikäluokkien ajattelutavan ja käytöksen, niin he automaattisesti pääsevät samaan asemaan kuin missä suuret ikäluokat ovat nyt. He ovat ahneen sukupolven viides kolonna, joka pitää huolen siitä että raha jatkaa valumistaan Espanjan aurinkorantojen suuntaan.

Pajamäen kirjan suurin puute piilee siinä, että Pajamäki ei ollenkaan analysoi sitä, mitä käy kun suurille ikäluokille tapahtuu se, mitä jokaiselle sukupolvelle tapahtuu ennemmin tai myöhemmin - se kuolee pois. Tulevaisuuden skenaarioiden kannalta tämä olisi kaikkein tärkeintä.

Kaiken kaikkiaan, olen tosin tyytyväinen huomaamaan, että demarileirissä ei ole täysin hylätty kriittistä ajattelua. Puutteistaan huolimatta Pajamäen kirja on avartava ja voin sydämmellisesti suositella sen lukemista.


Hyvä ex-nuori Osku Pajamäki,
itsekin samoista asioista huolestuneena nuorena poliitikkona haluan kiittää sinua siitä, että uskallat sanoa ääneen sen, mitä harva haluaa kuulla. Kiitän sinua tästä poliittisesta pamfletista ja toivotan työn iloa, onnea, sekä kärsivällisyyttä. Kärsivällisyyttä siksi, että meidän sukupolven edustajia ei tulla kuulemaan ennenkuin meidän ikätoverimme luopuvat päätöksestään pitää suunsa, silmänsä ja korvasa suljettuna.
Syytät valtamediaa ja vallanpitäjiä vääristellyn totuuden, puolitotuuksien ja suoranaisten valheiden levittämisestä. Mikäli itse seisot tukevasti näkemystesi takana, niin meillä näkemyksemme ja intressimme ovat yhteneväiset joten arvelen, että polkumme tulevat jatkossakin kohtaamaan.